Väestönsuojelu

Väestönsuojelu suojelee ihmisiä ja omaisuutta poikkeusoloissa.

Väestönsuojelu on myös varautumista poikkeusoloihin. Poikkeusoloja ovat esimerkiksi erilaiset suuronnettomuudet.

Väestönsuojeluun kuuluu esimerkiksi väestönsuojien rakentaminen ja hälytysjärjestelmien ylläpitäminen.

Väestönsuojelu on viranomaisten vastuulla. Myös tavallisten kansalaisten pitää valmistautua poikkeustilanteisiin. Poikkeusoloihin voi varautua esimerkiksi hankkimalla kotiin ruokaa ja muita päivittäistavaroita kotivaraksi. Lisäksi kannattaa selvittää, missä on lähin väestönsuoja.

Väestönsuoja

Väestönsuojiin suojaudutaan vain poikkeusoloissa. Väestönsuojat suojaavat ihmisiä sortumilta, räjähdyksiltä, sirpaleilta, kaasuilta, säteilyltä ja tulipaloilta. Väestönsuojiin siirrytään aina vain viranomaisten kehotuksesta.

Väestönsuojat sijaitsevat asuintaloissa ja yleisissä rakennuksissa. Kerrostalon väestönsuoja voi olla usean talon yhteinen. Väestönsuoja sijaitsee yleensä talon kellarikerroksessa.

Suojan ovessa on väestönsuojelun merkki eli sininen kolmio oranssilla pohjalla.

Suurimmissa kaupungeissa on myös yleisiä väestönsuojia. Niistä vastaavat viranomaiset.

Ota mukaan väestönsuojaan

  • taskulamppuja ja paristoja
  • lääkkeet ja ensiapuvälineet
  • vuodevaatteita
  • lukemista
  • pelejä ja kirjoitusvälineitä.

Normaalioloissa väestönsuoja on yleensä jossain muussa käytössä, esimerkiksi harrastustilana tai varastona.

Maaseudulla ja omakotialueilla ei yleensä ole väestönsuojia. Pientaloissa suojatoimista vastaavat asukkaat itse. Esimerkiksi säteilytilanteessa pitää suojautua sisälle.